16. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen pajapäivä

Ensimmäinen pajapäivä alkoi perjantaiaamuna koulun salissa, jossa Teija-ope kertoi, mitä pajapäivässä tehdään. Oppilaille myös paljastettiin pajat, joissa he tutkivat Saimaata. Yhteisen aloituksen jälkeen oppilaat ja ohjaajat jakautuivat omiin luokkiinsa ja aloittivat tutkimus- ja toimintasuunnitelmien tekemisen.


Kala- ja kalastuspajassa oppilaat mm. miettivät kysymyksiä asiantuntijalle.


Oppilaat käyttivät tietolähteinään internettiä ja kalakirjoja.



Pelisuunnittelupajassa oppilaat jakautuivat pienempiin ryhmiin. Ryhmissä oppilaat valmistavat lautapelejä, tietokone- ja puhelinpelejä sekä minecraft pelin. Yhdessä pelissä kalastetaan norppia. 

Taidepajassa oppilaat kuvaavat kuutin selviytymistä kevätjäillä.

Sulkavan yhtenäiskoulussa tutkitaan kuluvan kevään aikana yllä olevien asioiden lisäksi seuraavia asioita:
 - Missä on hyvät kalapaikat, millaiset uistimet ovat parhaita ja millaisia taitoja kalastajilla pitää olla?
 - Millä eritavoilla Saimaan kaloja voi valmistaa?
 - Miten joutsenet hyötyvät Saimaasta, millainen on norpan rakenne ja miten kuutti elää ensimmäiset  viikkonsa?
- Miten Saimaa on syntynyt ja onko Saimaan rannalta löytynyt kivikautisia esineitä?
- Miten Saimaa vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin?

Työskentelyä jatketaan seuraavana pajapäivänä joka on perjantaina 8.4.


9. maaliskuuta 2016

Meidän Saimaa projekti käynnistyy

Meidän Saimaa projekti potkaistaan käytännössä käyntiin nyt perjantaina 11.3, kun oppilaat työskentelevät pajoissa ensimmäiset kaksi oppituntia. Pajat ovat syntyneet oppitunneilla, kun oppilaat miettivät mistä eri alojen asiantuntijat voisivat olla kiinnostuneita Saimaassa. Pajoissa oppilaat tutkivat mm. kaloja ja kalastamista, pelisuunnittelua, taidetta, puuveneitä ja muita Saimaaseen liittyviä näkökulmia.

Pajoissa valitaan ryhmissä aihe tai tutkimusongelma. Pohditaan yhdessä, mistä, keneltä ja millä keinoin voidaan aihetta tutkia. Tutustutaan aiheeseen ja muotoillaan oppimistehtävä eli tehdään tutkimussuunnitelma. Pajassa sovitaan myös säännöt ryhmän työskentelylle sekä tehtävät ennen seuraavaa pajapäivää.

Tutkimusmenetelmiä voivat olla esimerkiksi haastattelut, kyselyt, sekä painetun ja digitaalisen aineiston analysointi jne. Tutkimusvälineitä voivat olla kamerat, ääninauhurit, riistakamerat, 3D-tulostimet ym.

 Pajapäivien etenemistä voit seurata ainakin täällä blogissa ja snapchatissa.